Keskisuomalainen julkaisi kirjastani 1.8.25 verkossa ja 2.8. printtilehdessä Teppo Kulmalan arvion otsikolla ”Teidän täytyy syntyä uudesti – laukaalaisen teologian tohtori Sami Yli-Karjanmaan teos on poikkeuksellinen ja kiinnostava” (verkossa vain tilaajille; myös Savon Sanomien sivuilla).
Arviossa on oikein onnistuneesti kiteytetty monia kirjan pointteja. Siitä, että otan tässä ”arvioarviossa” esiin joitain mielestäni vähemmän onnistuneita kohtia, syntyy väistämättä liian kriittinen kuva. Kirjoittajalla on ollut tekstilleen pituusrajoitus, joka on pakottanut typistämään ilmaisua. Joka tapauksessa arviosta todella näkee, että kirja on ajatuksella luettu. Siitä olen kiitollinen, koska juuri sitä tarkoitusta varten se on kirjoitettu! Koska tästä aiheesta on aina innostavaa käydä keskustelua, en malta olla kommentoimatta.
Kulmala noustaa heti arvion avaukseen Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumin jakeesta 3:3: ”joka ei synny uudesti/ylhäältä, ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa”. Kun tämä Kulmalan mukaan on ”yksi avain” teoksessani, syntyy varmastikin kuva, että katsoisin sanojen viittaavan jälleensyntymiseen. Näinhän en tee. Otan jakeen esiin käsitteitä määritellessäni käsitteen ”uudestisyntyminen” kohdalla. Siitä minulle kelpaa hyvin ev.-lut. kirkon määritelmä. Jälleensyntyminen on jotain aivan muuta, sielun toistuvia elämiä maan päällä eri ruumiissa. Uudestisyntymistä en kirjassani käytännössä lainkaan käsittele.
Sitä niittää, mitä kylvää -ajatuksen esitän puolestaan karman (en jälleensyntymisen) käsitteen yhteydessä. Kyseinen ajatus löytyy selvästi niin Vanhasta kuin Uudesta testamentistakin (esim. Sananlaskut 22:8, Galatalaiskirje 6:7). Se ei sinänsä lainkaan edellytä jälleensyntymisen ajatusta.
Arviosta saa hieman väärän kuvan siitä, miten selvänä itse pidän Filonin ja Clemensin hyväksyntää jälleensyntymisopille: pidän sitä täysin selvänä. Lopun viittaus ”erittäin runsaaseen” arvailujen esittämiseen ei mielestäni tee oikeutta argumentoinnilleni. Arvailemalla ei synny vertaisarvioinnin läpäiseviä tieteellisiä julkaisuja. Spekulaationi (jotka olen yrittänut muistaa aina sellaisiksi todeta, siksi ehkä vaikutelma runsaudesta) koskevat pääsääntöisesti yksityiskohtia, eivät suurta kuvaa. Kuten kerron kirjassa, johtotähteni on tieteellisen menetelmän ydinperiaate sellaisena kuin sen ymmärrän: havaintoja selittämättömät teoriat hylätään. Ajatus, että Filon tai varsinkaan Clemens torjuisi jälleensyntymisen, on täysin kykenemätön selittämään heidän lausumiaan. Oletus, että he hyväksyivät opin taas kykenee tuohon selittämiseen ristiriidattomasti. Tutkijalle ei jää vaihtoehtoja.
Kulmala toteaa, että Platonille taivas ja helvetti eivät ”kristinuskon vastaisesti” ole lopullisia vaan väliaikaisia tiloja. Jos asiaa kuvataan hieman tarkemmin, voidaan sanoa taivaan ja helvetin olevan lopullisia klassisessa, Clemensin (n. 150‒215 jKr.) jälkeen 300-luvulta alkaen syntyneessä kristinuskossa. Esimerkiksi luterilaiset tunnustuskirjat sisältävät uskon ”ikuiseen piinaan”. Clemens ajatteli Platonin tavoin, että infernaaliset rangaistukset ovat elämien välisiä. Hän kuitenkin poikkeaa Platonista siinä, että ei usko kenenkään olevan parantumaton ja päätyvän ikuisen rangaistuksen kohteeksi. Näinhän Platon useissa dialogeissaan maalaili; poikkeuksena elämän lopulla syntynyt Lait, jossa ei parantumattomia sieluja enää mainita.
Ruumiin ylösnousemusta ja kiirastulta käsittelevään kappaleeseen tarkennuksena pari pointtia. Elämän aikana käytetyn (ja kauan kuolleena olleen) ruumiin henkiinheräämisen voidaan katsoa olevan ristiriidassa jälleensyntymisen kanssa. Ensin mainittua ilmiötä Clemens ei tunne. ”Ylösnousemuksesta” (ilman mainintaa ruumiista) Clemens sen sijaan kirjoittaa. Termin tärkeimpiä merkityksiä ovat moraalinen kehitys ja fyysisestä maailmasta vapautuminen. Kiirastulenkaan käsitettä hän ei tunne, mutta häntä on pidetty sen suuntaisten ajatusten varhaisena esittäjänä. (Katolisessa uskossahan kiirastuli on niiden sielujen osa, joiden pelastuminen on jo varmaa mutta joita täytyy silti vielä puhdistaa.) Toisin sanoen kuoleman jälkeen on luvassa puhdistavia, pelastavia rangaistuksia. Mutta Clemens ei missään pistä paikoilleen selvää perälautaa, että nämä koskisivat vain tuonpuoleista, ruumiitonta elämää. Hänen näkemyksiään kokonaisuutena katsoen on selvää, että hän ajatteli eletyn elämän vaikutusten jatkuvan myös seuraavassa ruumiillistumisessa.
Erikseen haluan mainita Jeesuksen ratkaisevan tärkeän roolin Clemensille. Hänen ajattelussaan ihmisen on tehtävä kaikkensa suuntautuakseen maailman sijasta Jumalaan, mutta tämäkään ei riitä, vaan tarvitaan Jumalan pelastava armo. Jeesus oli sen korvaamaton välittäjä, jonka pelastustyö on jatkuvaa.
Jos yllä esitetyt asiat jäävät hämäriksi ja irrallisiksi, kannattaa tilata ja lukea itse kirja ‒ ja tehdä se kaikessa rauhassa ja ajatuksella.
Hyvä kun selvensit näitä kohtia Keskisuomalaisesta, jotka minuakin häiritsivät. Vaikka Keskisuomalaisen arvio oli muutoin tosi myönteinen ja siitä välittyi vaikutelma, että arvioija osaa asiansa ja on tutustunut kirjaan varsin hyvin.
Karma ajatus Raamatusta eli ”Sitä niittää, mitä kylvää” -ajatus ei tosiaankaan liity välttämättä jälleensyntymiseen. Vaikka toisaalta karman laki ja jälleensyntyminen ovat vahvasti toisiinsa sidoksissa ja selittävät toisiaan. Ovat ikään kuin erottamaton pari…
Kiitos kommentista! En kuitenkaan pitäisi js-oppia ja kylvetyn niittämistä erottamattomana parina. Se, ettei jälkimmäinen edellytä edellistä, on hyvinkin selvää. Mutta ei edes js-oppi ole historiassa aina edellyttänyt mitään karman tapaista. Näin oli ilmeisesti varsinkin Platonia edeltävässä kreikkalaisessa ajattelussa, jossa jälleensyntyminen ei ollut sillä tavalla moraalisesti ohjautuva prosessi kuin Platonilla. Puhutaan siis esim. pythagoralaisuudesta ja orfilaisuudesta. Mutta se voidaan kyllä sanoa, että platonistisessa js-opissa ‒ jota Filon ja Clemens eräin poikkeuksin edustivat ‒ on oikein luonteva paikka sille, että menneet teot vaikuttavat myös tulevaan uuteen ruumiillistumaan.
Paluuviite: ”Uusia ajatuksia luterilaisessa maailmassa”? – Liha ja logos