Pääteoksensa Stromateisin 6. kirjassa kirkkoisä Clemens Aleksandrialainen käsittelee mm. sitä, miten kreikkalaiset ajattelijat ovat vohkineet ajatuksia toisiltaan. Luvussa 2 hän esittää suuren määrän sitaatteja kreikkalaisilta kirjailijoilta eri aiheista, myös jälleensyntymisestä. Tarkoitus on (muka) osoittaa, miten samoja ajatuksia on kierrätetty, ja tukea samalla Clemensin väitettä, että kreikkalaiset ovat olleen hanakoita varastamaan myös barbaarien (= ei-kreikkalaisten) aatteita.
Mukana on yksi jälleensyntymisen mainitseva sitaatti. Se löytyy yllä linkatusta englanninnoksesta esim. hakemalla sanaa ”Chrysippus” (= Euripideen kadonnut näytelmä):
Ja tämän Empedokleen lausuman ‒ ”Sillä olen jo ollut poika ja tyttö, pensas, lintu ja meren mykkä kala” ‒ Euripides toistaa muunneltuna Khrysippoksessa: ”Mutta mikään oleva ei koskaan kuole, vaan osiin hajottuaan näyttäytyy toisessa muodossa.”
Mitä Clemens haluaa sanoa? Lainaus sisältyy siis jaksoon, jonka aluksi hän esittää plagioinnin kielteisessä valossa. Hänen pointtinsa on kuitenkaan tuskin huoli tekijänoikeuksista. Ottaen huomioon Stromateisin esoteerisen luonteen eli sen, että paljon asiaa on Clemensin oman ilmoituksen mukaan piilossa rivien välissä (mistä ks. kirjani jakso 4.4), on syytä olettaa Clemensin haluavan sanoa jotain myös lainaamiensa tekstien sisällön kautta. Näin siitäkin huolimatta, että ennen sitaattien vyörytyksen aloittamista hän nimenomaisesti sanoo vaikenevansa niihin sisältyvistä ”filosofisista dogmeista”. Perusteluksi hän antaa noiden dogmien yleisesti ottaen sokraattisen luonteen. Tämä kertoo jo paljon: Sokrateen opetuksia dialogeissaan tunnetuksi tehnyt Platon oli Clemensin lempifilosofi. Noihin opetuksiinhan kuului myös jälleensyntymisoppi. Opin asemaa varhaisessa juutalaisuudessa ja kristinuskossa onkin mahdoton ymmärtää ilman Platonia. Tästä syystä kirjani luku 2 on omistettu Platonille.
Sitaatissa esiintyvä Empedokles (n. 483 ‒ n. 423 eKr.) oli sisilialaissyntyinen filosofi, lääkäri jne., ilmeisesti olympiavoittajakin. Hänen tiedetään kannattaneen jälleensyntymisoppia. Eipä Clemensin lainaamaa tekstiäkään oikein muuten voi tulkitakaan kuin viittauksena aiempiin elämiin. Clemens ei kommentoi tätä mitenkään, antaapa vain ymmärtää, että vanha kunnon Euripideskin oli jälleensyntymiseen kallellaan. Tätä ei liene tutkittu. Jonkinlaiseen kierrätykseen Euripides eittämättä viittaa.
Mitä kriittinen tutkimus voi tekstin perusteella päätellä Clemensin omasta jälleensyntymiskannasta? Ainakin on selvää, että hän ei tuntenut vastustamatonta halua tuomita reinkarnaatio heti, kun se tulee puheeksi. Mutta eipä hän myöskään kehaise oppia. Tullaan kysymykseen, mitä vaikenemisesta voidaan päätellä.
Kysymyksen kannalta kirjan lisätiedoissa mainitsemani Sherlock Holmes -esimerkki on valaiseva. Siinä etsivämme pitää ”erikoisena tapahtumana” sitä, ettei koira haukkunut yöllä hevosvarkaan iskiessä. Koiran vaikeneminen tuntuu erikoiselta. Paradoksaalisesti ratkaisu ei kuitenkaan ole siinä, että erikoinen tapahtuma saisi selityksen. Osoittautuu nimittäin, että tapahtuma oli erikoinen ainoastaan sillä väärällä oletuksella, että varas oli koiralle tuntematon. Koska varas kuitenkin oli tuttu, ei haukkumattomuudessa ollut mitään kummallista. Vaikeneminen oli erikoista vain väärän oletuksen vallitessa. Erikoiselta tuntuvasta hiljaisuudesta oli mahdollista tehdä päätelmiä.
Onko Clemensin kommentoimattomuus Empedokles-lainauksen kohdalla erikoista? Vaikka hän ilmoittaa, ettei kommentoi lainausten sisältöä, ei ole mielestäni alkuunkaan uskottavaa, että sitaattien sisältämillä ajatuksilla ei olisi merkitystä teoksessa, jonka Clemens itse suoraan sanoo mm. ”julistavan kirjaimellisesti yhtä samalla kun se todistaa toista” (Stromateis 4.2.4). Pelkkään plagiointisyytösten toteen näyttämiseen Clemens ei tarvitsisi yli 140 esimerkkiä. Jos hän piti jälleensyntymistä harhaoppina, miksi hän ylipäätään valitsi sitä koskevan sitaatin mukaan sitaattikavalkadiin ja jättää sen sitten kommentoimatta? Tällainen hiljaisuus olisi todellakin ”erikoinen tapahtuma”, jos hän torjui reinkarnaation.
Oletus, että Clemens torjui jälleensyntymisopin, ei kykene selittämään hänen toimintaansa: hän mainitsee opin muttei sano sanaakaan. Ei voida kuvitellakaan, että samoin olisivat toimineet opint tunnetut vastustajat Irenaeus (n. 130 ‒ 202 jKr.) ja Tertullianus (n. 155 ‒ n. 220 jKr.). Kiintoisasti jälkimmäinen tiuskaisee täsmälleen samaa Empedokleen lausumaa lainattuaan ”Miksei saman tien kurpitsa, mokoma hölmö?!” (De anima 32)