Kirkko ja kaupunki julkaisi 30.10.25 haastatteluni. Toimittaja Kaisa Halonen oli siihen ihailtavan selkeästi kiteyttänyt vuolaasti selostamiani asioita. Koska kaikki tekstit ovat (myös) sitä varten, että niitä kommentoidaan, sallittakoon muutama täydentävä ajatus.
Eläimeksi syntymisestä: Platon esitti Timaios-dialogissaan jälleensyntymisen eräänlaisena spiraalina, jota liikutaan joko ylös tai alas. Kevytmielisimmät ihmiset saattoivat syntyä linnuiksi, joiden alapuolella olivat vähäisemmällä järjellä varustetut maaeläimet. Kaikkein alinna taas olivat veden elävät. Alas päin elämien kiertokulussa liikkuu sielu, jonka järki vähenee. Kehitys oli Platonin mukaan mahdollista myös kääntää, vaikkakaan hän ei tee selväksi, miten tämä oikeastaan tapahtuu. Joka tapauksessa sielu voi nousta joka elämässä korkeammalle kuin edellisessä ‒ samalla, kun järjen määrän sielun järkiosassa lisääntyy. Tähän vaihtoehtoon liittyy haastattelun totemus, että ”jälleensyntymisen kierrossa sielu eteni aina parempaan ja parempaan suuntaan kohti taivasta”. Toinenkin suunta on platonistisessa ajattelussa mahdollinen. Clemens ei tästä kuitenkaan juuri puhu.
Haastattelussa on erilliseksi sitaatiksi nostettu virke: ”Eläimessä ei ole paikkaa, johon ihmissielu voisi syntyä”. Vielä hieman tarkemmin sanoen eläinsielussa ei Filonin ja Clemensin mukaan ole paikkaa ihmisen sielun korkeimmalle eli järkiosalle, joka on heidän käsityksensä mukaan ihmisen varsinainen minuus. Käsitys saattaa olla peräisin Aristoteleeltä, joka esitti tämän suuntaisia näkemyksiä.
En voi olla pohtimatta, miten vakuuttavana haastattelun lukja pitää kantaani, että Clemens oli omaksunut jälleensyntymisopin osaksi kristillistä uskoaan. Perusteluinani mainitaan opin kanssa yhteensopivat ajatukset, opin mainitseminen suoraan ilman sen tuomitsemista sekä keissin ”savuavana aseena” pitämäni tekstikohta, jossa filosofiaa arvostava C. kutsuu reinkarnaatiota ”yhdeksi parhaiden filosofien hienoimmista opeista”. Tähän lisäisin vielä kaksi asiaa.
(1) Olen pyrkinyt noudattamaan tieteellisen menetelmän ydinperiaatetta sellaisena kuin sen ymmärrän: havaintoja selittämättömät teoriat hylätään. Kun tätä soveltaa tapauksen evidenssin kokonaisuuteen, tulee mielestäni aivan selväksi, että teoria, jonka mukaan Clemens hylkäsi jälleensyntymisopin on täysin kykenemätön selittämään hänen näkemyksensä ja lausumansa. Oletus hyväksynnästä on puolestaan täysin kykenevä nämä selittämään. Tutkijalle ei jää muuta vaihteoehtoa kuin asettua hyväksymisteorian kannalle. (2) Clemens ei missään esitä näkemyksiä, jotka sulkisivat reinkarnaation pois, eikä hän tuomitse sitä. Ainoa poikkeus on kirjan sivulla 231 käsittelemäni teksti, joka näyttää kiistävän jälleensyntymisen. Se on kuitenkin säilynyt vain peukaloituna käännöksenä eikä se siten kelpaa luotettavan todistusaineiston joukkoon. (Tekstin kääntäjä nimenomaisesti sanoo ”puhdistaneensa” Clemensin tekstiä.) Teksti on myös ristiriidassa Clemensin muualla esittämien näkemysten kanssa.
Mainintani siitä, että kristityt eivät vielä Clemensin aikana surmanneet harhaoppisina pitämiään uskonveljiään ja -sisariaan, viittaa ensisijaisesti v. 385 teloitettuun entiseen Ávilan piispaan Priscillianukseen. Jälleensyntymistematiikan kannalta hänet tekee kiintoisaksi se, että hänen seuraajiensa keskuudessa luettiin mm. Johanneksen salaista kirjaa, joka on yksi niistä varhaisista kristillisistä teoksista, jotka mainitsevat jälleensyntymisen hyväksyvään sävyyn. Joh. sal. tosin tekee se vain ohimennen, eikä minulla ole muuta tietoa siitä, uskottiinko Priscillianuksen piireissä reinkarnaatioon. Käsittelen Johanneksen salaista kirjaa ja toista Nag Hammadista löydettyä varhaiskristillistä tekstiä, Paavalin ilmestystä, kirjani sivuilla 192‒193.