Sekä Filonin että Clemensin kohdalla jouduin kirjassa Niin kauan kuin palaat maahan ‒ Jälleensyntymisopin historiaa varhaisessa juutalaisuudessa ja kristinuskossa jättämään pois suurehkon osan tutkimistani teksteistä. Ajattelin, että voisi olla hyvä idea kuvailla joitain pois jätettyjä tekstejä tässä blogissa. Näin pystyn hieman laajentamaan herrojen ajattelusta kirjassa antamaani kuvaa.
Ensimmäiseksi käsittelyyn valitsemani teksti havainnollistaa hyvin, miten voimaton oletus jälleensyntymisopin torjunnasta on selittämään Clemensin käytöstä ‒ hänen tapaansa kirjoittaa. Teksti tulee pääteos Stromateisin 5. kirjasta (linkki vie engl. käännökseen) tarkemmin sanoen jaksosta 5.14.90.4‒91.5, jonka alku löytyy englanninnoksesta hakemalla sanoja ”Punishments after death”. Olen analysoinut tekstiä englanninkielisessä kirjassani mm. sivuilla 59‒62.
Clemens aloittaa toistamalla teensinsä, että kreikkalainen filosofia on paljon velkaa ”barbaareille” (siis ei- kreikkalaisille). Näin on myös kuoleman jälkeisten rangaistusten osalta. Hän ottaa esimerkiksi Platonin maininnan ”hurjannäköisistä tulenhehkuisista miehistä” (Valtio 615e, käännös Marja Itkonen-Kaila), joiden tehtävänä oli estää karmeimpien pahisten pääsy ylös Haadeksesta jälleensyntymään dialogin lopussa olevassa, Er-nimisen soturin kokemuksia kuvaavassa myytissä. Er oli päässyt seuraamaan sielujen seikkailuja tuonpuoleisessa voidakseen kertoa niistä eläville. Myytin pääjuoni on, että kuolemaa seuraa tuomio, jossa sielut jaetaan kahteen ryhmään. Pahat joutuvat elämien väliseksi ajaksi maan alle rangaistaviksi, hyvät pääsevät taivaaseen palkinnoista nauttimaan. Kuulostaa tutulta! Tässä onkin yksi kristinuskon viimeisen tuomion hyvin merkittävä esikuva.
Platonin myytissä sielut kokoontuvat 1000 vuoden jälkeen taas yhteen valitsemaan seuraavaa elämää ‒ paitsi ”parantumattomat pahantekijät” ja ne jotka eivät olleet suorittaneet rangaistuksiaan loppuun. (Ks. suomenk. kirjani sivu 55.) Heihin käyvät käsiksi Platonin mainitsemat tuliset korstot, eivätkä päästä heitä maan alta takaisin tuomioistuimen tilohin.
Barbaareiltahan kreikkalaiset olivat Clemensin mukaan nämä portinvartijat napanneet, tarkemmin sanottuna Psalmista 104, jossa viitataan tulen liekkeihin Jumalan palvelijoina (jae 4). Clemensin mukaan tämä viittaa pahiksia rankaiseviin enkeleihin. Maininta seuraavaa elämistä valitsevista sieluista tulee, kun Clemens laajentaa aihetta muihinkin taivaallisiin olentoihin, Valtio-dialogin kohtalottariin ‒ tarkemmin sanottuna yhteen heistä nimeltä Lakhesis ‒, joilla on tärkeät roolinsa Platonin kuvauksessa jälleensyntymisen vaatimista järjestelyistä. Lisäksi esiin tulevat sielujen ns. daimonit, jonkinlaiset taivaalliset tuutorit, jotka Clemens samaistaa Matteuksen evankeliumissa (18:10) mainittujen ”näiden pienten” (suojelus)enkeleiden kanssa. Clemens sanoo Platonista:
Eikä hän epäröi kirjoittaa: ”Kun kaikki sielut olivat valinneet itselleen elämän, ne astuivat arvan määräämässä järjesteyksessä Lakhesiin eteen. Tämä antoi jokaiselle mukaan hänen valitsemansa daimonin, jonka oli määrä suojella häntä elämässä ja panna hänen valintansa täytäntöön.” (Valtio 620d, Itkonen-Kaila)
Ei epäröi myöskään Clemens! Aivan pokkana hän lainaa osan Platonin suorasta reinkarnaatiokuvauksesta. Miten hän kommentoi? Ei mitenkään. Hän vain siirtyy seuraavaan asiaan ‒ ja lainailee siinäkin Platonia ajatustensa tueksi.
Oletus jälleensyntymisen torjunnasta jättää Clemensin toiminnan tässä täysin vaille selitystä. Miksi hän ei ilmaise paheksuntaansa? Oliko hänen teologinen ympäristönsä niin jälleensyntymismyönteinen, että hän ei uskaltanut? Pah, sellaisesta ei ole mitään näyttöä. Yllä olevan kaltaista lainausta ei voisi kuvitellakaan reinkarnaation selviltä vastustajilta Irenaeukselta ja Tertullianukselta ‒ ei ilman, että sitä seuraisivat hyvinkin kitkerät kommentit arvostetun filosofian pohjanoteerauksesta tms.
Tämä Stromateisin 5. kirjan teksti on pieni osa sitä mittavaa kumulatiivista näyttöä, jonka pohjalta on pääteltävä Clemensin hyväksyneen jälleensyntymisajatuksen. Sen lisäksi, että oppi on oikein hyvin yhteensopiva hänen etiikkansa sekä ihmis- ja pelastuskäsitysten kanssa, hän jättää toistuvasti käyttämättä tilaisuuden tuomita oppi. Hän mainitsee sen useita kertoja, muttei kertaakaan sano siitä mitään kielteistä. Suurin osa maininnoista on hänen pääteoksessaan Stromateis, jonka hän täysin avoimesti ilmoittaa olevan esoteerinen: totuuden siemenet on piilotettu niin, ettei niitä voi löytää ilman huolellista lukemista. Tästä aiheesta hieman enemmän toisessa postauksessa.