"Sydämelliset kiitokset ajatteluun kutsuvasta ja sitä syventävästä kirjastasi! Olen lukenut sitä epäjärjestyksessä, viimeksi jälleensyntymistä ylläpitävistä tekijöistä Filonin ajattelussa. Opin jotain uutta myös lauseestasi 'selvyys ja yksiselitteisyys ovat hyvin nuoria, vasta valistusajattelun myötä syntyneitä ideoita'. Lukijan onneksi sinä kuitenkin kirjoitat ilahduttavan selkeästi monimutkaisista asioista." Kirjailija Leena Krohn
"Olen iltalukemisekseni lukenut kirjan sanasta sanaan alaviitteitä myöten. ‒ ‒ Olen oppinut kirjastanne hyvin paljon tekstitutkimuksen metodiikkaa. Ja olen erittäin vaikuttunut tutkimustavastanne ja siitä, miten nostatte esiin uusia tutkimusongelmia. Samalla kirja on avannut kokonaan uuden näköalan Raamatun vanhoihin kirjoituksiin, Platoniin, juutalaisuuteen, kristinuskon muotoutumiseen kirkkoisien päätöksillä jne. Kokonaan uusi vanha maailma. Vaatii valtavan hyvää kreikan kielen taitoa tehdä sellaisia merkitysvertailuja kuin mitä kirjasta löytyy. En osaa kuvitella, miten olette kirjoittanut niistä paksuja ja perusteellisia kirjoja englanniksi, kun tuo suomenkielinen kirjakin on jo hämmentävä. En ole ennen nähnyt QR-koodien käyttöä kirjassa tällä tavalla, sekin siis uutta."
"Ajattelen, että tutkimus voi parhaassa tapauksessa uuden tiedon lisäksi pienentää välimatkaa ihmisten välillä. Tämä jälkimmäinen on harvinainen ilmiö. Se vaatii sitä, että tutkimusaihe toimii siltana, joka tuo ihmisiä yhteen omilta poluiltaan. Kirjasi lisää teologista (ja historian) tietämystä, mutta toimii mielestäni malliesimerkkinä mainitsemastani ilmiöstä. Se purkaa väliaitoja: jälleensyntymisajatus ei olekaan vain uushenkisyyteen hurahtaneiden yksinkertaisten naisten keksintöä vaan teoksesi kautta piirtyy kuva Platonista kristinuskoon. ‒ ‒ Haluat auttaa lukijaa ymmärtämään, kuljetat kädestä pitäen eteenpäin etkä päästä itseäsi helpolla."
"Arvostat lukijaa siten, että lukija ei koe itseään tietämättömäksi tai sivistymättömäksi tai vaivautuneeksi kun ei tunne esille tulevia termejä tms., vaan kerrot yksinkertaisen sujuvasti, mitä se ja se tarkoittaa, numeroa siitä tekemättä, ja asiaan ennestään vihkiytyneille annat luontevasti vinkin mistä löytyy syventävää tietoa."
"Painavaa tekstiä. Mielenkiintoista. Ajattelua vaativaa.
Minulla vaikeutena oli se, että taustatietoni aiheeseen ja
kirjan aikakauteen ovat puutteelliset. Tästä huolimatta
lukeminen oli nautinnollista. Varmaankin toisella lukukerralla
teksti avautuu vielä paremmin. Onnitteluni."
"Vastasiko kirja odotuksiani? Oikeastaan ylitti ne. ‒ ‒ Kirjasi
on varsinaista salapoliisityötä ja käytitkin välillä ilmaisua
'savuava ase'. Clemensin tiesin etukäteen kiinnostavaksi
ajattelijaksi, mutta en kuitenkaan uskonut häneltä löytyvän
mitään, joka todistaisi hänen omasta uskostaan
jälleensyntymiseen. ‒ ‒ Tekemäsi korjaukset aikaisempiin
suomennoksiin ovat valaisevia. Josefuksen mukaan ottaminen
kirjaasi oli myös paikallaan ja kiinnostava osio. ‒ ‒ Tämä on
niitä kirjoja, joiden lukeminen ei jää yhteen kertaan. Kirjan
lopetettuani heräsi ajatus lukea se uudestaan."
"Kerrankin tulee hyvin esille se miten Platonin ajattelu on
vaikuttanut kristinuskoon. ‒ ‒ Platon ei ole aina oikein auennut
minulle, mutta olet hienosti koonnut hänen myytit ja ajattelun
yhteen ja koen että tulkintasi on perusteltua ja oikeaa. Kiitos
siitä!"
"Kertasin juuri eilen Prokloksen Timaios-kommentaaria, mikä kutsui lukemaan, miten käsittelet jaksoa 41c-42d. Näinkin lyhyt jakso kertoo omaa kieltään siitä, että tutkimusprojekti on onnistunut. Olet kirjoittanut erinomaisen ja selkokielisen kirjan vaativasta aiheesta. Jos tieteen tehtävänä on kasvattaa tietoa tutkimuksen kohteeksi valitusta aiheesta, kirjaasi voi pitää jopa kumouksellisena, sillä niin voimallisesti se kumoaa pinttyneitä käsityksiä."